Rakennusten energianmittaus
Veden mittaus
Huoneistokohtaiset vesimittarit tulivat pakollisiksi uudisrakennuksissa vuoden 2011 alusta. Asuntoministeri Jan Vapaavuori allekirjoitti ympäristöministeriön asetuksen, jolla kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteista annettua asetusta muutetaan. Huoneistokohtaiset vesimittarit vaaditaan vastedes uudisrakennuksissa, joissa on enemmän kuin yksi huoneisto. Asuinhuoneistojen lisäksi mittarit on asennettava toimisto- ja liikekiinteistöihin.
Huoneistokohtaisen mittauksen perusteena on paitsi veden ja energian säästö myös kustannusten jakaminen todellisen kulutuksen mukaan. Vesimittareiden tulee olla sellaiset, että todellinen vedenkulutus voidaan määrätä vastikkeen tai vuokran maksuperusteeksi. Kuluttajan on voitava helposti seurata omaa vedenkulutustaan joko suoraan mittareista lukemalla tai riittävän usein saatavissa olevan raportoinnin avulla. Mittareilla on seurattava sekä kylmän että lämpimän veden käyttöä. Lämpimän käyttöveden mittaus on erityisen tärkeätä, jotta voidaan määrittää veden lämmittämiseen kuluva energia.
Vesimittarien asentaminen jatkaa toimia rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi. Pelkästään asuinrakennuksissa käyttöveden lämmitykseen kuluva energia on Suomen kokonaisenergian käytöstä noin viisi prosenttia. Osuus tulee lähivuosina kasvamaan, kun rakennusten muu energiankulutus vähenee tiukentuvien rakentamismääräysten myötä.
Energian mittaaminen yleensä jatkossa
Uusien määräysten mukaiseti energiankulutusta tulee mitata seuraavasti:
Osa D3/2012
2.11.1.1
Rakennukset varustetaan sähkönmittauksella, josta saadaan tieto rakennuksen koko sähköenergiankulutuksesta.
2.11.1.2
Rakennukset varustetaan lämmönmittauksella, josta saadaan tieto rakennuksen koko lämpöenergiankulutuksesta.
2.11.1.3
Muut rakennukset kuin erilliset pientalot sekä rivi- ja ketjutalot varustetaan lämpimän käyttöveden kulutuksen mittauksella ja tarvittaessa lämpimän käyttöveden kiertopiirin paluun vesivirran ja lämpötilan mittauksella.
2.11.1.4
Muiden rakennusten kuin erillisten pientalojen sekä rivi- ja ketjutalojen ilmanvaihtojär-jestelmä varustetaan sähkönkulutuksen mittauksella. Ilmanvaihtojärjestelmä on suunni-teltava ja rakennettava siten, että järjestelmän ominaissähköteho voidaan helposti mita-ta.
2.11.1.5
Muissa kuin asuinrakennuksissa ilmanvaihdon lämmöntalteenottolaitteet varustetaan mittauksella, jolla talteen otettu energia voidaan määrittää.
2.11.1.6
Muiden rakennuksen kuin pientalojen sekä rivi- ja ketjutalojen jäähdytysjärjestelmä va-rustetaan sähkönkulutuksen mittauksella. Jäähdytysjärjestelmä on suunniteltava ja ra-kennettava siten, että järjestelmän
Kokonaisenergian hallittu ratkaisu löytyy lamit.fi:lta, katso lähiaikoina julkaistava uusi järjestelmä www.energiameteor.fi



