Suomen suurin energiavarasto

Energiavarasto toimii seuraavasti:

  • lataamme energiaa varastoon, joka vastaa teholtaan vähintään 10*10MW laitosta
  • varastot sijaitsevat eri puolilla Suomea
  • purkuenergia voi olla esim. 3h ja yhteensä 10 MWh per kerta, ja siten päivittäin tai tarpeen mukaan
  • lataaminen on jatkuvaa ja se voidaan tehdä uusiutuvalla energialla
  • purkaminen tehdään ohjatusti määrättyinä aikoina
  • kaukolämpöverkko tai sähköverkko saa joustoenergiaa ja varavoimalaitosten käynnistäminen vähenee/poistuu

Tavoite energiavaraston toiminnalle

Suomen suurin energiavarasto on toteutuessaan valtakunnallinen ja se tuottaa jopa useita GWh vuodessa energiaa koko maan käyttöön.

Suurin tavoite on päästöjen pienentäminen sekä ilmastonmuutoksen hillintä energiansäästön ja energian järkevän käytön toteuttamisella uusin keinoin.

Visio

Energiavarasto toteutetaan myös Suomen rajojen ulkopuolella toimivalla ja yllättävän yksinkertaisella tekniikalla. Tarvitaan yhteistyötä, yhteistyötä ja yhteistyötä. Kukaan ei pysty näin suureen hankkeeseen yksin.

Osallistujat lamit.fi:n lisäksi:

  • keräämme osallistujalistan tähän, mukana on jo paljon pilotteja ja kandiaatteja, yrityksiä kuntia ja yhteisöjä.
lamit energiavarasto
energiavarastoa ladataan uusiutuvalla energialla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Call Now Button