Teollisuus ja kauppa

Lamit tarjoaa yrityksille energiakatselmuksia ja aurinkoselvityksiä sekä energianparannusprojektien toteutuksia. Lisäksi Lamitilla on teknologiaosaamista etenkin lauhdelämmön hyötykäytöstä, $COP® kiinteistöautomaatiosta sekä LamiTES® faasimuutosvaraajista.

Lamit on toteuttanut jo satoja energiakatselmuksia eri alojen yrityksille ja niistä on kertynyt merkittävä osaaminen. Energiakatselmus selvittää kiinteistön merkittävimmät ja taloudellisesti kannattavimmat keinot säästää energiaa ja vähentää energiakustannuksia.

Energian vähentämiseen Lamit suunnittelee energiansäästöprojekteja ympäri Suomen ja valvoo niiden totauttamisen. Meidän tavaramerkiksi on muodostunut säästöjen varma realisoituminen.

Myös valtio on valmis lähtemään mukaan energiansäästötalkoisiin. Lamit tekee puolestanne ARA:n energiatukihakemuksen jotta varmistetaan tuen saaminen ARA ehtojen mukaisiin kohteisiin.

$COP® on Lamitin kehittämä älykäs kiinteistöautomaatio jolla nostetaan energian käytön mittaaminen ja kulutuksen seuranta sekä hankinta uudelle tasolle. Järjestelmä mittaa kiinteistöjen sisäistä energiankäyttöä ja energianhankintaa käyttämällä esimerkiksi reaaliaikaista sähkön ja kaukolämmön hintaa, vuorojärjestelmää ja sääennusteita optimoiden sekä käytön, että hankinnan.

$COP® järjestelmää voidaan tehostaa LamiTES ® faasimuutosvaraajalla.

Järjestelmän aivoina toimii LamitBOX ohjauskeskus.

Lue lisää Lamitin ratkaisuista.

Call Now Button